Doulakan doulat

Helsinki | Lappeenranta | Espoo

Doulakan perustaja ja doularyhmän vetäjä Veera Gindonis on eläinlääkäri, sertifioitu doula ja doulakouluttaja, imetysohjaaja ja Evidence Based Birth®-ohjaaja. Veera aloitti synnytysdoulana vuonna 2006 ja oli toinen Suomen ensimmäisen kaupallisen doulayrityksen perustajista vuonna 2010. Hänen oma yrityksensä Doulakka on tarjonnut doulapalveluita, imetysohjausta ja koulutuksia sekä perheille että synnytysammattilaisille vuodesta 2012. Doulakka tuottaa doulapalveluita myös yhteistyössä muiden Doulakan peruskurssin tai sertifioinnin suorittaneiden doulien kanssa.

Doulakan doulat on doularyhmä, joka toimii useammalla eri paikkakunnalla. Kaikki ryhmän doulat ovat suorittaneet vähintään Doulakan 40 tunnin peruskoulutuksen ja kuuluvat Suomen Doulat ry:een. Ryhmän tavoite on tuottaa laadukkaita ja luotettavia doulapalveluita ja koulutuksia perheille.

Veera Gindonis, Helsinki

“Synnytys on naiseuden ja äitiyden kulmakivi. Syntyvä äiti on lapsensa elämän keskipiste vielä pitkään syntymän jälkeen. On ratkaisevan tärkeää koko uuden perheen hyvinvoinnille, että naisen synnytyskokemus on hyvä.

Synnyttäminen on kovaa työtä: jokainen synnyttäjä ansaitsee saada kaiken tarvitsemansa tuen. Puolison tuki ja lääketieteellinen seuranta täydentyvät, kun synnytyksessä on mukana tutuksi tullut doula. Hän mahdollistaa yksilöllisiä synnytysvalintoja muovautuen tilanteen mukaan tukijaksi, hierojaksi, kuuntelijaksi tai peiliksi. Doulilla on paljon annettavaa. Toivon, että juurrumme osaksi suomalaistakin synnytyskulttuuria.”

Olen ollut doula vuodesta 2006 ja kerännyt matkan varrella valtavan määrän synnytysosaamista, jota jatkuvasti siirrän edelleen asiakkailleni ja doulakurssilaisilleni. Olen ollut mukana pitkälti yli sadassa synnytyksessä ja muilla tavoin tukenut lukuisia muitakin perheitä matkalla kohti uutta elämänvaihetta.

Ohjaan mm. rentoutumis- ja hengitysharjoituksia, asentoja, liikkeitä, akupainantaa, gua sha -kamman ja rebozon käyttöä, kehollisen tasapainon liikkeitä (vrt. Spinning Babies) ja synnytyslaulua asiakkaideni toiveiden mukaan. Pidän tärkeänä huolellista raskaudenaikaista valmistautumista yhdessä perheen kanssa ja erityisesti sydäntäni lähellä ovat traumataustaiset tai muuten raskaassa elämäntilanteessa olevat synnyttäjät. Verkostoni ovat erinomaiset ja Evidence Based Birth® -ohjaajana voin tarjota kaikille asiakkailleni myös parhaan ajantasaisen tiedon päätöksenteon tueksi.

Käymäni doulatyöhön liittyvä koulutus

Eeva Itkosen ja Hanna-Mari Niemisen vetämä Rakasta lantionpohjaasi -koulutus 2018
Doulakan järjestämä ja Malla Rautaparran vetämä roikkuliinakoulutus doulille 2017
Angelina Martinez Mirandan rebozokoulutus Vilnassa 2017
Evidence Based Birth® -ohjaajakoulutus 2015
Kehollista tasapainoa synnytykseen -koulutus 2015
Doulakan järjestämä ja kätilö Ria Malvan vetämä istukkailtapäivä doulille 2015
Mirjam de Keijzerin ja Thea van Tuylin rebozokurssi 2015
Gail Tullyn Spinning Babies -työpaja 2015
Midwifery Today -konferenssi Pietarissa, useita kansainvälisesti arvostettuja puhujia 2015
Penny Simkinin ‘From Trauma to Triumph’ -seminaari 2015
WHO:n imetysohjaajakoulutus 2015
Post-partum doulakurssi (DONA) 2014
Vauvahieronnan ohjaajakoulutus, Organic Spirit 2013
Silja Seppäsen ja Eeva Koskisen vyöhyketerapia- ja akupainantakoulutus doulille 2013
Mirja Sarkkisen MASU-koulutuspäivä äidin masennuksesta ja sen hoidosta 2012
CoLact Workshop (mm. Kerstin Uvnäs-Mobergin luennot ‘Oxytocin in breastfeeding and skin-to-skin contact’) 2012
Akuvireen Gua Sha -kurssi 2012
Shiatsun peruskurssi 2012
Aktiivinen Synnytys ry:n Kotisynnytyssymposium 2011
Michel Odent Study Day: ‘Childbirth – towards a paradigm shift’ ja tutustuminen Milton-Keynesin synnytyssairaalaan Lontoossa 2011
Kiinalaisen lääketieteen perusteet 2011
Synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Aila Miettisen synnytysvalmennus 2010
Doulapalvelun järjestämä ja Hilkka-Liisa Vuoren vetämä synnytyslaulukoulutus doulille 2010
Heketin Akupainantaa doulille -koulutus 2010
CAPPA -järjestön synnytysdoulasertifiointi (laajuus noin 250 tuntia) 2009-2010
Joogastudio Manipuran doulakoulutus 2009
Aktiivinen Synnytys ry:n doulakoulutus 2009
Tampereen Napapiirin doulakoulutus 2008
Imetyksen Tuki ry:n imetyksen perustietokurssi 2007

Lisäksi

  • olen ollut mukana pitkälti yli sadassa synnytyksessä HUS:in alueen synnytyssairaaloissa ja muutamissa kotisynnytyksissä,
  • olen suunnitellut Doulakan synnytysdoulakoulutukset ja vedän jatkuvasti kursseja uusille doulille,
  • vedän Doulakan Synnytystaito™- ryhmiä mm. rebozon käytöstä, kiintymysvanhemmuudesta ja synnytykseen valmistautumisesta, ja Imetystaito™ -ryhmiä imettäville äideille,
  • olen vetänyt lukuisia doulan työhön liittyviä keskusteluiltoja ja ryhmätapaamisia ja esitellyt doulien työtä mm. Lapsimessuilla, lehtiartikkeleissa ja televisio- ja radio-ohjelmissa,
  • olen kirjoittanut lehtiartikkeleita mm. doulasta synnytystukena, isistä synnytyksessä ja Spinning Babies -koulutuksesta,
  • harrastan joogaa ja myös raskaus- ja synnytysjooga ovat minulle tuttuja,
  • osaan ohjata sekä TENS-laitteen että synnytysaltaan käyttöä synnytyskivun lievittämisessä.
  • minulla on omakohtaista kokemusta ja vankka tietopohja pitkästä imetyksestä, lasten kantamisesta, perhepedistä ja pissattamisesta/vaipattomuudesta, sekä kestovaippailusta, ja
  • lisäkouluttaudun jatkuvasti sekä kursseilla että lukemalla doulatyöhön liittyvää uutta tutkimusta ja muutakin kirjallisuutta.

Veeralla oli merkittävä rooli tavoitteisiini pääsyssä: epiduraalin, oksitosiinin ja repeämien välttämisessä sekä ensi-imetyksen onnistumisessa.

Paula, 32v.

Veeran taidoista oli mielettömästi hyötyä! Luottamus, hieronta ja henkinen läsnäolo auttoivat eniten. Allas ja tens-laite saatiin kätevästi doulan kautta myös.

Saija, 37 v.

Veeran tekemä akupisteiden painelu vauhditti supistukset todella hyvin käyntiin ja Gua sha tuntui synnytyksen aikana hyvältä.

Paula, 31 v., ensimmäinen lapsi.

Vertaisin doulaa auton navigaattoriin. Vaikka tuntisitkin tien, on varmuuden tunne suuri helpotus ja jos tie on vähänkin tuntematon, navigaattori on korvaamaton apu.

Juho, puoliso ja isä.

Veera tarjosi apuaan aktiivisesti, toimien kuitenkin koko ajan toiveideni mukaan.

Paula, 32v.

Veera ja mieheni auttoivat minua rentoutumaan ja käyttämään omia voimavarojani synnytyksessä, vaikka olimme vieraassa sairaalaympäristössä.

Jutta, 28 v.

Veeralla oli taito toimia yllättävissäkin tilanteissa, säilyttää mielenrauha sekä luoda sitä synnyttäjälle!

Minna, 35v

Ennen synnytystä ajatus doulan mukaan tulosta antoi luottamusta ja rauhoitti. Synnytyksessä Veeran apu oli korvaamatonta varsinkin hetkinä, jolloin oma uskoni oli koetuksella.

Saara, 40v.

Doulan valitsemisessa on tärkeää saada kemiat toimimaan. Veeraan on helppo luottaa ja hänestä huokuu aitous. Olen todella tyytyväinen että löysin juuri oikean ihmisen tueksemme!

Emmi, 28 v.

Veera gave both me and my husband important support during labor, and was indispensable source of information and guidance before and after the birth.

Michele, first baby


Kaisa Viskari, Lappeenranta

Olen sertifioitumiskoulutuksessa oleva Doulakan doula. Tarjoan palveluitani Lappeenrannassa ja sen lähialueilla.

Haluan auttaa sinua ja mahdollista puolisoasi ja/tai tukihenkilöäsi paremman synnytyskokemuksen saamisessa. Kuulen mielelläni toiveistasi, iloistasi ja huolistasi, jotta osaisin tukea sinua oikein. Mietitään yhdessä sopivat keinot synnytykseen valmistautumiseen, niin voit odottaa lähestyvää synnytystä hyvillä mielin. Tarjoan sinulle tietoa, joka antaa luottamusta kehosi toimintaan.

Synnytyksen aikana voin ehdottaa sinulle erilaisia tapoja olosi helpottamiseksi. Synnyttämisen ei tarvitse olla haudanvakavaa! Autan sinua saamaan toiveesi kuuluville synnytyksen aikana esimerkiksi tekemällä keskustelualoitteita. Annan ja hankin sinulle tarvittaessa lisätietoa, jotta pystyt tekemään hoitoasi koskevia päätöksiä. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen on minulle tärkeää.

Olen ollut doula vuodesta 2015. Doulakan koulutuksessa olen perehtynyt monipuolisesti erilaisiin doulataitoihin ja mm. kotisynnytykseen. Käymäni Spinning Babies -koulutuksen ansiosta osaan ohjata sinulle harjoituksia, jotka houkuttelevat vauvaa parempaan asentoon niin raskauden kuin synnytyksenkin aikana. Kun vauvan asento on optimaalinen, on synnyttäminen usein helpompaa, eikä toimenpiteitä tarvita niin usein. Käytän mm. rebozoa (pitkä huivi) ja gua sha’ta (lasta ihon kaaputteluun) rentouttamiseen ja kivunlievitykseen. Olen ollut kätilön vetämällä vesisynnytysluennolla, oppinut imetysohjauksen perusteet vapaaehtoisdoulien imetyskoulutuksessa ja osallistunut Doulasymposiumiin vuonna 2015. Pohjakoulutukseltani olen ympäristötekniikan DI.

Olen aktiivisesti mukana kehittämässä synnytyskulttuuriamme mm. Aktiivinen Synnytys ry:n ja Suomen Doulat ry:n toiminnan kautta. Osallistun ja synnytys- ja doulatapahtumien järjestämiseen ja minulla on hyvät yhteydet sairaalan henkilökuntaan.

Saamaani palautetta:

“Parasta antia oli valmistautuminen synnytykseen, se että keskustelut Kaisan kanssa auttoivat myös puolison kanssa keskustelua. Kehollisen tasapainon harjoitukset olivat tosi hyviä, samoin valmistautuminen puoliensa pitämiseen sairaalassa. Kalvojen puhkaisusta kinattaessa Kaisa saapui paikalle juuri oikeaan aikaan ja ehdotti ihanasti kompromissia, johon lääkärit suostuivat. Synnytyksen edistyessä pärjäiltiin puolison kanssa loistavasti mm. Kaisan opettaman äänenkäytön (ja muiden jo aiemmin testattujen lääkkeettömien kivunlievitysten) avulla niin pitkälle, että vasta viime tipassa tuli mieleen, että nyt voisi olla jo hyvä aika soitella doulalle.”
– Marttiina

“Hyvin hoiti hommansa!”
– Niko

“En olisi parempaa kokemusta kyllä voinut kuvitellakaan, synnytys oli kaiken kivun keskelläkin todella miellyttävä kokemus! Kaisa varmisti jokaisen asian, josta olimme puhuneet (koska itse en siinä todellakaan muistanut enää mistään mitään), vaikka ne kaikki eivät sitten välttämättä toteutuneetkaan.”
– Riitta

“Kaisa oli todella tärkeä ja ammattitaitoinen tuki synnytyksen kuluessa. ”
– Anni

“Kaisa on helposti lähestyttävä ja tutun ja turvallisen tuntuinen.”
– Ensisynnyttäjä


Kirsi Laakkonen, Espoo

Olen koulutettu hieroja, doula, WHO:n imetysohjaaja ja yhden lapsen äiti. Osallistuin Doulakan peruskurssipäiviin 2016 ja teen parhaillaan Doulakan sertifiointia. Doulana olen mukana täydestä sydämestäni sinulle ja kumppanillesi, kannustamassa, tarjoamassa tukeani ja luomassa turvallista ilmapiiriä tahdoitpa synnyttää luonnollisesti ilman lääkkeitä tai käyttää lääkkeellisiä kivunlievityksiä.

Tarjoan kattavia hoitopalveluita hoitolassani Etelä-Espoossa. Voit varata ajan mm. raskaushierontaan, synnytyksen jälkeiseen hierontaan, vauvahierontaan tai imetysohjaukseen. Doulaan suomeksi, englanniksi, espanjaksi ja ranskaksi pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla. Sivuiltani löydät lisätietoa palveluistani.

Languages: English, Español, Français