Raudanpuute. Miltä tuntuu, kun ferritiini on neljä?

Sain juuri diagnoosin vaikeasta pitkittyneestä raudanpuutteesta. Pahimmat oireeni ovat olleet jäätävä väsymys ja armoton olo siitä, että aivot ovat rikki. Unohdan juuri äsken tapahtuneita asioita. Lepään ruoanlaiton ja syömisen jälkeen. Keväällä lopetin hathajoogaharrastuksen, koska en enää jaksanut. Auon ikkunoita, että voisin hengittää paremmin. Viimeisen vuoden aikana toimintakykyni on kadonnut, eikä sille tuntunut ensin löytyvän mitään selitystä.

Kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä musertavan väsymyksen takia lähes vuosi sitten. Siitä alkaen olen käynyt useissa verikokeissa, virtsakokeissa, vatsan ja virtsaelinten ultraäänitutkimuksessa, EKG:ssä, työpsykologin, psykiatrin ja neurologin konsultaatiossa, astmatutkimuksissa, keuhkoröntgenissä ja minut on lähetetty neurologian päivystykseen aivoinfarktiepäilynä. Erinäiset yksityisen ja julkisen puolen lääkärit ovat tarjoilleet minulle diagnooseina mm. Omaa Vikaa, masennusta, kroonista väsymysoireyhtymää, ‘en tiedä, vaihda lääkäriä’ -kommenttia, homeallergiaa ja sopeutumishäiriötä. Voi elämä. Onneksi uskon perusteettomia väitteitä huonosti.

Keväällä 2018 luin sitten ihan itse netistä (kiitos aktiiviset asiantuntijalääkärit Tom Widenius ja Esa Soppi), että jos ihmisen ferritiiniarvo on neljä, ovat maksan, pernan ja luuytimen rautavarastot aivan lopussa ja hänellä on vakava raudanpuute. Ferritiniiarvoni oli mitattu ensimmäisen kerran syksyllä 2017 ja raudanpuutteesta johtuvat punasolumuutokset ovat näkyneet verikokeissani jo keväällä 2015. Eläinlääkärinä tiesinkin jo valmiiksi, että jos punasolut ovat jatkuvasti pieniä, niin jotain outoa on meneillään, ferritiiniarvoa en osannut tulkita hoitaneen lääkärin mielipiteen ohi. Oli varsin vapauttavaa tajuta, että joku lääkärikin voisi ajatella oireideni ovat todellisia. En olekaan hullu, eivätkä elämänvalintani ole vääriä, vaan raudanpuutetta ei vain osata riittävällä tavalla lääketieteessä hoitaa.

Mikä muuttui oikean diganoosin ja asiallisten hoito-ohjeiden löydyttyä? No nyt syön rautaa tavoitteellisesti. Yritän saada alas niin paljon kuin suinkin pystyn, enkä kuvittele ongelman hoituvan jollain sivulauseen pikakuurilla. Lisäksi, kun olin lopultakin itse tunnistanut sairauden laadun, hankkiuduin lääkärille, joka tuntee rauta-aineenvaihdunnan pintaa syvemmältä ja osaa seurata tilannetta asianmukaisesti. Hänen mukaansa kaikki oireeni selittyvät vaikealla raudanpuutteella. Tätä koko tapahtumien ketjua kuvaa hyvin se, että minusta tuntuu omituiselta – ja varsin virkistävältä – tehdä yhteistyötä hoitavan lääkärin kanssa.

Kirjoitan omasta kokemuksestani, koska meitä samassa jamassa olevia on paljon. Facebookin raudanpuuteryhmässä on yli seitsemän tuhatta jäsentä. Olen huolissani naisten terveydestä ja siitä, miten perustarpeemme ohitetaan. Tästä asiasta on pidettävä meteliä ja naisten joukkoinvalidisoituminen raudanpuutteen ja tietämättömyyden takia on saatava pysähtymään nyt heti. Myös mediapuputus muotitaudista on työnnettävä syrjään: kaikkien kudosten hoitamaton hapenpuute ei ole vitsi.

Lue myös seuraava postaukseni siitä, miten vältät samanlaisen tilanteen itse ja pidät huolta myös omien lastesi riittävistä rautavarastoista.

Lähteitä:
Salonen, J. Raudanpuuteanemia. Lääkärikirja Duodecim 13.8.2014. Luettu 10.6.2018

Sinisalo, M. ja Collin, P. Raudanpuuteanemian syyt ja diagnostiikka. Suomen lääkärilehti 37/2016, ss. 2251-54a. Luettu 10.6.2018.