Raudanpuute. Miltä tuntuu, kun ferritiini on neljä?

Sain kesällä 2018 diagnoosin vaikeasta pitkittyneestä raudanpuutteesta. Pahimmat oireeni olivat jäätävä väsymys ja armoton olo siitä, että aivot ovat rikki. Unohdin juuri äsken tapahtuneita asioita. Lepäsin ruoanlaiton ja syömisen jälkeen. Edellisenä keväänä olin lopettanut hathajoogaharrastuksen, koska en enää jaksanut. Auoin ikkunoita, että voisin hengittää paremmin. Edeltäneen vuoden aikana toimintakykyni oli kadonnut, eikä sille tuntunut ensin löytyvän mitään selitystä.

Kävin ensimmäistä kertaa lääkärissä musertavan väsymyksen takia kesällä 2017. Siitä alkaen kävin useissa verikokeissa, virtsakokeissa, vatsan ja virtsaelinten ultraäänitutkimuksessa, EKG:ssä, työpsykologin, psykiatrin ja neurologin konsultaatiossa, astmatutkimuksissa, keuhkoröntgenissä ja minut lähetettiin neurologian päivystykseen aivoinfarktiepäilynä. Erinäiset yksityisen ja julkisen puolen lääkärit tarjoilivat minulle diagnooseina mm. Omaa Vikaa, masennusta, kroonista väsymysoireyhtymää, ’en tiedä, vaihda lääkäriä’ -kommenttia, homeallergiaa ja sopeutumishäiriötä. Voi elämä. Onneksi uskoin perusteettomia väitteitä huonosti.

Keväällä 2018 luin sitten ihan itse netistä (kiitos aktiiviset asiantuntijalääkärit Tom Widenius ja Esa Soppi), että jos ihmisen ferritiiniarvo on neljä, ovat maksan, pernan ja luuytimen rautavarastot aivan lopussa ja hänellä on vakava raudanpuute. Ferritiniiarvoni oli mitattu ensimmäisen kerran syksyllä 2017 ja raudanpuutteesta johtuvat punasolumuutokset ovat näkyneet verikokeissani jo keväällä 2015. Eläinlääkärinä tiesinkin jo valmiiksi, että jos punasolut ovat jatkuvasti pieniä, niin jotain outoa on meneillään, ferritiiniarvoa en osannut tulkita hoitaneen lääkärin mielipiteen ohi. Oli varsin vapauttavaa tajuta, että joku lääkärikin voisi ajatella oireideni ovat todellisia. En ollutkaan hullu, eivätkä elämänvalintani olleet vääriä, vaan raudanpuutetta ei vain osata riittävällä tavalla lääketieteessä hoitaa.

Mikä muuttui oikean diganoosin ja asiallisten hoito-ohjeiden löydyttyä? Ensin söin rautaa tavoitteellisesti. Yritin saada alas niin paljon kuin suinkin pystyn, enkä enää kuvitellut ongelman hoituvan jollain sivulauseen pikakuurilla. Lisäksi, kun olin lopultakin itse tunnistanut sairauden laadun, hankkiuduin lääkärille, joka tuntee rauta-aineenvaihdunnan pintaa syvemmältä ja osaa seurata tilannetta asianmukaisesti. Hänen mukaansa kaikki oireeni selittyvät vaikealla raudanpuutteella. Kun selvisi, etten pystyisi sivuoireiden vuoksi syömään riittävää rautalisää, hän antoi minulle lähetteen rautainfuusioon. Tätä koko tapahtumien ketjua kuvasi hyvin se, että minusta tuntui alkuun omituiselta – ja varsin virkistävältä – tehdä yhteistyötä hoitavan lääkärin kanssa.

Kirjoitan omasta kokemuksestani, koska meitä samassa jamassa olevia on paljon. Facebookin raudanpuuteryhmissä on tuhansia jäseniä. Olen huolissani naisten terveydestä ja siitä, miten perustarpeemme ohitetaan. Tästä asiasta on pidettävä meteliä ja naisten joukkoinvalidisoituminen raudanpuutteen ja tietämättömyyden takia on saatava pysähtymään nyt heti. Myös mediapuputus muotitaudista on työnnettävä syrjään: kaikkien kudosten hoitamaton energianpuute ei ole vitsi.

Lue myös seuraava postaukseni siitä, miten vältät samanlaisen tilanteen itse ja pidät huolta myös omien lastesi riittävistä rautavarastoista.

Lähteitä:
Salonen, J. Raudanpuuteanemia. Lääkärikirja Duodecim 13.8.2014. Luettu 10.6.2018

Sinisalo, M. ja Collin, P. Raudanpuuteanemian syyt ja diagnostiikka. Suomen lääkärilehti 37/2016, ss. 2251-54a. Luettu 10.6.2018.